 |
 |
 |
 |
 |
Kaksi viimeisintä kesää ovat kuluneet veneprojektin parissa. Ukkini rakentama lasikuituvene on peräisin 70-luvulta. Viimeiset kymmenen vuotta se on lojunut mummolan pihalla ympäri vuoden, joten vesille sitä ei olisi kannattanut laskea ilman kunnostusta. Kuljetimme veneen Jyväskylään ja vaihdoimme siihen uuden perälaudan, tuulilasin ja penkit sekä lasikuidutimme ja maalasimme ennen ruskea-oranssin paatin valkoiseksi. Ei tuntuisi lainkaan samalta, jos vene olisi uusi ja vailla historiaa. Nyt se kantaa mukanaan usean sukupolven kädenjälkiä. Uuden ulkoasun ja nimen saanut Mimmi kastettiin juhannusviikolla.
Teimme viikonloppuna todennaköisesti yhden kauden viimeisimmistä sunnuntaiajeluista ja kruisailimme parin tunnin ajan aurinkoisella Päijänteellä. Vesillä aukeaa aivan uusi maailma. Etäisyydet rantojen välillä katoavat riippumatta siitä, että Mimmin huippunopeus on 37 km/h. Lokit, pienet saaret, toiset veneilijät, kalastajat - kaikki ovat yhtä ja arvokas leikkikenttä on suuri.
Vesillä on läsnä hetkessä, ei kuulu mihinkään ja kuuluu juuri siihen. Haaveilimme omasta purjeveneestä, joka kuljettaisi tuulen mukana maailman merille. Ehkä joskus. Sisävesillä Mimmi on mainio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti