 |
 |
 |
Raahasin matkalaukkuani Jyväskylän asemalaiturilla ja huomasin maassa vaaleanpunaisen muovineilikan. Kukka näytti epätodelliselta vasten märkää ja kovaa asfalttia. Nostin sen ja sujautin olkalaukkuuni.
Unohdin löytämäni aarteen, kunnes Tikkurilan kohdalla avasin laukkuni ja haistoin makean mausteisen tuoksun. Neilikka olikin oikea! Olin varma, että olin poiminut maasta tekokukan. Hajamielisyyttä tai aistiharhoja, ihan sama, elämässä on taikaa.
Kokemastani ihmeestä paluu todellisuuteen tapahtui kuitenkin nopeasti. Perille päästyäni apinalauma seurasi tarkkana neilikan valokuvausta ja heti, kun aloin siirtää kuvia koneelle, whippetinpojat nappasivat kukan tiskipöydältä ja riepottelivat sen palasiksi. Toisaalta, myös hölmöistä koirista tulee hyvä mieli. Taidankin lainata yhden unikaveriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti