6.10.2011

Piilossa



Huppuhuivi Global.

Kun sää on harmaa, on mieli harmaa ja ainoa selvitymiskeino viimaista tihkua vastaan on kätkeytyä harmaisiin neulekerroksiin. Silloin voi huoletta näyttää mutrulta ja kadota lokakuuhun.

Eksyin sushinhakumatkalla Stockmannin Hulluille päiville. Tönivät ihmiset, huono happi ja tukossa olleet ulospääsytiet alkoivat jo nostattaa paniikkia, kunnes ymmärsin kiinnittää huomioni johonkin konkreettiseen. Päädyin rutistelemaan pehmoista huppuhuivia - villaa ja angoraa lempivärissäni.

Jotta en olisi pyörtynyt ahtauteen, oli pakko toimia nopeasti ja kuljettaa huivi kassalle. Tätä heräteostosta en kuitenkaan tule katumaan. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri sitä, mitä tajuaa tarvitsevansa, kun oikea osuu kohdalle. Pidän sen salaperäisyydestä.

Nyt vedän hupun päähän, nautin sen lämmöstä ja yritän nukahtaa keinuvassa junassa. Toivottavasti univisio näyttäisi jonkin hyvän elokuvan, esimerkiksi yksinäisistä vaeltajista.

3 kommenttia:

  1. Toin A:n luona Japanissa viime vuonna vierailtuani tuliaiseksi neulekirjoja, joissa oli ainakin yksi tai kaksi tällaista miesten malleina. Olen himoinnut siitä asti, nyt kirja on mukana täällä Pohjois-Irlannissa ja odottaa sitä, että sopivat langat osuisivat kohdalle. Olen seuraillut blogiasi satunnaisesti, onkohan meitä entisiä luokkakavereita bloggaajissa enemmänkin?

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva kuulla susta! Itsekin kävin pari päivää sitten lueskelemassa sun blogia ja tykkäsin. Varmaan meitä on muitakin, toivottavasti saisi porukan kokoon joskus.

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Mun blogi on tällä hetkellä varaventtiili, jonka kautta vuoroin puhkun suurta rakkauttani maailmaa, Pohjois-Irlantia ja tätä paikkaa kohtaan ja vuoroin päästelen höyryjä, kuten tänään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...