12.4.2012

Valkoinen & metalli




Hip, hip hurraa! Ensimmäinen animaatio sitten silmiään räpsyttelevän nuken multimediakurssilla vuonna 2007. Tämä giffi syntyi siksi, etten olisi mitenkään saanut stillikuvilla ilmaistua, kuinka upeat ovat nämä Asoksen kaksisävyiset paksupohjakengät. Kengät taas herättivät innostuksen kaikkeen valkoiseen ja metalliseen yhdessä. Ihanat olisivat esimerkiksi vyö kultaisilla niiteillä ja levyllä sekä kultaiset sormukset. Cambridge Stachel Companyn salkusta olen haaveillut jo tovin, eikä hopeinen olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Aviatoreita minulla ei edes ole - Mangon laseissa yhdistyisi kivasti kaksi metallista sävyä.

Minä en ole koskaan välittänyt sen kummemmin pukeutumissäännöistä. En ymmärrä, miksei esimerkiksi kultaa ja hopeaa voisi pukea samaan asuun. Kyllä ihan minkä tahansa muidenkin sävyjen yhdistäminen vaatii taitoa ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Hyvän maun raja on hieno, eikä sen ylittämiseen liity pelkästään värit. Kyse on ennemminkin yhdisteltävien kappaleiden määrästä, pinta-aloista ja materiaaleista.

Dreaming of two toned Asos flatforms and other things that are white and metallic. 

2 kommenttia:

  1. Niiiiin, tästä ja avaruusjutuistahan sitä kahvillakin puhuttiin tänään :)... sulattelen vielä! <3 oli ihana nähdä, ja se uusi minttupaita on söpö. -lode

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) suosittelen kyllä! Oli niin kivaa ja superherkullinen pulla <3 hyvä, että minttupaitakin tuli jäädäkseen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...