30.10.2011

Pieni ihme







Raahasin matkalaukkuani Jyväskylän asemalaiturilla ja huomasin maassa vaaleanpunaisen muovineilikan. Kukka näytti epätodelliselta vasten märkää ja kovaa asfalttia. Nostin sen ja sujautin olkalaukkuuni.

Unohdin löytämäni aarteen, kunnes Tikkurilan kohdalla avasin laukkuni ja haistoin makean mausteisen tuoksun. Neilikka olikin oikea! Olin varma, että olin poiminut maasta tekokukan. Hajamielisyyttä tai aistiharhoja, ihan sama, elämässä on taikaa.

Kokemastani ihmeestä paluu todellisuuteen tapahtui kuitenkin nopeasti. Perille päästyäni apinalauma seurasi tarkkana neilikan valokuvausta ja heti, kun aloin siirtää kuvia koneelle, whippetinpojat nappasivat kukan tiskipöydältä ja riepottelivat sen palasiksi. Toisaalta, myös hölmöistä koirista tulee hyvä mieli. Taidankin lainata yhden unikaveriksi.

29.10.2011

Paluu klassikoihin





Takki Benetton, farkut Levi's, saappaat Dinsko.

T-paita Acne.

Välillä on ihana pukea päälle jotain niin klassista kuin tummansiniset farkut ja valkoinen t-paita asustettuina kirkkaanpunaisilla huulilla. Kun kävimme vanhempieni luona syömässä, sain ranteeseeni myös sinisistä kivistä tehdyn hässäkän, jonka tätini on tuonut Espanjasta.

Uudet Levikset ovat olleet jalassa koko viikon. Ihanaa, kun löytää jotain näin täydellisesti istuvaa. Väärin istuvat housut muodostavat makkaroita sinne, missä niitä ei oikeasti ole ja saavat olon tuntumaan inhottavalta ja epävarmalta. Kaikki sellaiset housut lähtivät inventaariossa kirpparikasaan.

Valkoinen t-paita on Acnen. Luulen, että paidalla on edessä sama kohtalo kuin lempifarkuillakin, eli se pysyy päällä useita päiviä. Olen päättänyt, että luovun vähitellen huonoista paidoista, joita olen hamstrannut halvan hinnan takia. Sellaiset paidat lörähtävät ensimmäisen pesun jälkeen ja niiden saumat kiertyvät. Huomaan muutenkin käyttäväni säännöllisesti noin viittä paitaa, jotka ovat joko silkkiä tai laadukasta puuvillaa. Liian moni halpisostos on päätynyt yöpäitakasaan - enkä edes käytä yöpaitoja kuin kylässä. Turhaa.

Vaikka Acnen t-paita ei olekaan kalleimmasta päästä, tuntuu 60 euron summa opiskelijan/freelancerin budjetissa painavalta, kun seuraavan kuukauden tuloista ei ole tietoa etukäteen. No, uskon kuitenkin, että on parempi ostaa kerran kuussa yksi kappale jotain hieman laadukkaampaa ja arvokkaampaa kuin viisi kappaletta sekundaa - enkä puhu pelkästään taloudellisista syistä. Muutamalla aikaa kestävällä perusvaatteella, joihin voi yhdistää mitä vaan, pärjää pitkään ja monessa tilanteessa.

Voisin vielä mainita, että Benettonin vaaleansininen takki on palvellut jo ainakin kymmenen vuotta, eikä kulumisen - tai kyllästymisen - merkkejä näy. Onnistuisinpa kaikkien hankintojen kohdalla näin hyvin. Ainakin yritän oppia.

26.10.2011

Kolibreja jalokiviväreissä







Violetti, marjapuuro ja jade yäk! Näin sanon edelleen, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun Allsaints saa inhoamani asiat toimimaan. Vielä kun rumiin väreihin on yhdistetty ällöt kukat ja kolibrit. Mitä ihmettä? Näyttää hyvältä! Tämä on varmaan jotain jatkumoa galaksi-kaipuulle. Samaa utuisuutta ja vesiväriharmoniaa on näissä Poison range -sarjan vaatteissa. Sanoinko jo, että nämä ovat 100 % silkkiä? Aina vaan paranee.

Kuvat Allsaints

25.10.2011

Poropussukka





Jylhät erämaat ja pohjolan magiikka ovat aina tuntuneet kiehtovilta ja olenkin viime viikkoina inspiroitunut valtavasti kaikesta Lappiin liittyvästä. Into on vain kasvanut siitä lähtien, kun sain sarvet seinälle ja tänään löysin UFFilta poropussukan. Se on voinpehmeää nahkaa ja vaalea sävy on hyvää vaihtelua pimenevän syksyn synkkiin asuihin. Isoon pussukkaan on myös kiinnitetty pienempi pussukka esimerksiksi kolikoille. Todella hellyyttävää. Laukun suun saa kiristettyä kiinni pitkillä nahkanauhoilla.

Innostuneena laukkulöydöstä kävin katsomassa Ateneumissa Lapin taika -näyttelyn. Odotin siltä enemmän ja petyin hieman. Kylmät väreet kulkivat takaraivon hiuksissa vain kerran. Pidin valtavasti yksinkertaisesta, muutamalla pastelliliidun vedolla tehdystä Uiva poro -maalauksesta. Jokin kumma sarvipääkausi on selvästi meneillään.

Kotimatkalla luin sukupuuttoon kuolleesta Vietnamin sarvikuonosta. Viimeinen yksilö oli salametsästetty. Tuli paha mieli. Ei pelkästään sarvikuonon kuolemasta ja lajin häviämisestä, vaan myös eläimen yksinäisyydestä. Tiesiköhän se olevansa ainoa?

Kaihoisat ajatukset väistyivät hetkeksi, kun samaan metroon tulivat hienosti käyttäytyvät kaverukset - jätti ja mini, joista pienempi matkusti omalla penkillään istuen. Ei ihme, että esimerkiksi mainokset, joissa on koiria, vetoavat kuluttajiin. Minä ainakin olen joka kerta niin myyty. Hienosti harhautettu.


24.10.2011

Minut on helppo tehdä onnelliseksi









Lauantain juusto-viini-ilta oli juuri sitä, mitä kaipasin. Ihanaa ruokaa, seuraa ja musiikkia rennosti kotona.

Tarjolla oli tietenkin ikisuosikkia manchegoa, rucolagoudaa, sinihomejuustoa, ja kahta suussasulavan pehmeää, kermaista juustoa, joiden nimiä en koskaan muista. Tunnistan vain oranssin kuoren. Juustot nautittiin keksilajitelman, passion-hyytelön ja Hanin äidin herkkuhillon sekä chilivalkosipulien kanssa.

Naposteltavien lisäksi teimme perussalaatin pestolla ja mozzarella-bruschettoja. Onneksi ehdin napata edes juustopöydästä kuvan, koska kun tytöt saapuivat, ruoka katosi zup vaan. Musiikista vastasivat Björk ja Neil Young.

22.10.2011

Omaa aikaa


Vielä tämä päivä aikaa rentoutua, huomenna on taas matkustettava. Olen koko viikon paiskinut töitä ja koulua niin, että uni on ollut levotonta. Ja kun omat voimat eivät riittäneet, riensi äiti avuksi vaatekaapiin siivoukseen. Sain karsittua kaikki vinkuvat vaatteet pois - tiedättehän, sellaiset, jotka puristavat, eivät istu, ovat jo aivan ohi, tai eivät alkujaankaan olleet kovin hyviä ostoksia. Jos vinkuvat vaatteet eksyvät säälistä päälle, ei päivä koskaan ole niin hyvä kuin se voisi olla.

Kaapista poistettujen farkkujen tilalle löytyi kauniit, tummansiniset Levikset. Huomasin, että salaisuus on hyvässä istuvuudessa, ei koossa. Aiemmat farkkuni ovat olleet aivan väärän mallisia ja siksi tehneet oloni tukalaksi. Levi's demi curve - loistava keksintö.

Illalla on tulossa tyttöjä kylään juustolle ja viinille, sitä ennen otan pienet päiväunet Romu kainalossa.

18.10.2011

Keltainen baretti







Hattuhylly on alkanut täyttyä hurmaavista päähineistä. Vaaleankeltainen baretti oliivinsävyisillä koristenauhoilla on äidin aikoinaan tekemä löytö Lahdesta, hattukaupasta, jota tuskin on enää edes olemassa. Se on sveitsiläistä käsityötä. Persoonallinen päähine heittää tavallisen asun helposti johonkin tiettyyn suuntaan, kuten baretin ja poolokauluksen yhdistelmä beatnikiksi.

17.10.2011

Lempeä lokakuu



























Ulkona on niin kaunista tällä hetkellä. Vaeltelin mökillä kameran kanssa ja kuvasin syksyisiä yksityiskohtia. Lokakuinen luonto on täynnä lempisävyjäni - kuolevat lehdet, jäkälä, viimeiset vihreät heinät, valkeat kelopuut, kirkuvan punaiset marjat, oranssit neulaset ja maisemaan sopiva Romu.

16.10.2011

Kultaista herkkua







Minulle sanottiin, että kantarelliaika on jo ohi, mutta eipäs ollutkaan! Löysin vahingossa syksyn viimeisen ryppään, mikä riitti mainiosti kahden paahtoleipäpalan päälle. Yksinkertaisuus toimii parhaiten myös ruuassa. Pannulle iso pala voita, pieni sipuli pilkottuna, sienet ja ripaus suolaa ja pippuria. Tästä ei iltapala parane.

Veljistä seitsemäs








Mökkipukeutumisen teema on Pikku Eero. Isän villapaita, äidin pipo. Pipo on Peakin, se on samaa Heritage-mallistoa kuin valkoinen fleeceni. Voisinpa jäädä tänne pidemmäksi aikaa.

13.10.2011

Lofooteille ja takaisin




























Koska avasin Norjan matkan kuvakansion, on pakko jakaa muutama otos Lofooteilta. Ajoimme kesäkuussa moottoripyörällä pohjoiseen määränpäänä vuonot. Emme suunnitelleet lomaa etukäteen juuri ollenkaan, vaan katsoimme sopivat yöpaikat matkan edetessä.

Reitti kulki E10-valtatietä pitkin Oulun ja Haaparannan kautta Kiirunaan, sieltä Narvikiin ja Bogeniin. Bogenista Harstadiin ja Svolvaeriin. Kotimatkalla yövyimme Jällivaarassa.

Maisema muuttui. Ruotsin puolella oli vielä hyvin metsäistä, mutta lähestyessämme Norjan rajaa, vuoret alkoivat kohota ja kitukasvuinen varvikko muuttui pirunpelloksi, jossa kasvoi tuulivoimaloita. Kivikon teki sympaattisesti pienet kallioilla keikkuvat mökit, joiden pihoissa liehui sinipunavalkoisia ristilippuja.

Mitä lähemmäs Atlantin rannikkoa ajoimme, sitä vehreämmäksi luonto jälleen muuttui. Tiet olivat sileät - ainoastaan yksi lyhyt oikoreitti oli kuoppainen, silloin täytyi tarrata tiukasti kiinni. Muuten otin rennosti ja napsin vauhdista valokuvia. Ajoimme joka päivä 7-8 tuntia. Emme sen takia, että matkan olisi täytynyt edetä tai meillä olisi ollut kiire vaan siksi, että jokaisen mutkan takaa paljastui aina vaan upeampia näkymiä. Määränpäällä ei ollut väliä. En tiedä, olenko koskaan elänyt tiukemmin hetkessä. Tien päällä tuntui, ettei maailmassa ollut muita kuin me kaksi.

Lofootit olivat yhtäaikaa eksoottiset ja kotoiset. Sinistä, valkoista, kirkasta vihreää, punamultataloja ja keltaisia kukkia. Jonain päivänä muutan pohjoiseen ja alan taidemaalariksi, kirjailijaksi tai korusuunnittelijaksi. Meri ja vuoret - en osaa kuvitella mitään mieltä rauhoittavampaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...